Parisuhdeterapeutti BB

by

pariskunta katsoo telkkariaJoku voisi väittää, että televisiossa esitettävä Big Brother on oire syvään pinnallisuuteen ja tyhmyyteen vajonneesta yhteiskunnastamme. Minä en ole lainkaan samaa mieltä. Ohjelma ennen kaikkea hoivaa ja pitää katsojia hyvänä – etenkin pariskuntakatsojia. Mielestäni juuri tässä roolissa ohjelma puolustaa oikeuttaan tunkeutua olohuoneisiimme joka ilta, kolmen kuukauden ajan.

BB:llä on nykyisin samankaltainen rooli kuin Pekka Saurin Yölinja-ohjelmalla oli aikoinaan. Muistatteko? Tai oletteko törmänneet radion klassikko-ohjelman taltiointeihin YouTubessa? jos ette, menkää tsekkaamaan ne!

Sauri lievitti kuulijoiden huolia radioaalloilla monen vuoden ajan sunnuntaiöisin. Kuuntelijoille tuli lämmin olo, kun he tajusivat, että jollain menee vielä huonommin kuin heillä.

Tähän käsittääkseni pohjautuu myös BB:n parantava ja terapeuttinen vaikutus. Ohjelma antaa meille töllöttäjille ainutlaatuisen mahdollisuuden samanaikaisesti samaistua ja moralisoida. Samaistua siksi, että asukit ovat yhteiskuntamme jäseniä ja ihmisiä. Moralisoida, koska nuo asukit käyttäytyvät aivan kuin eivät olisi.

Soraäänien mukaan ohjelma riistää syyntakeettomia nuoria. Talon asukit uhraavat maineensa viihteen alttarille, eivätkä ohjelman jälkeen kelpaa enää muihin hommiin kuin yötuntien chatteihin. Tässä kritiikissä ei kuitenkaan nähdä suurempaa kokonaisuutta.

Mikään ei tee parempaa sohvalla loikoilevalle pariskunnalle kuin kaikkia nuoleskeleva, kuorsaava ja sukukalleuksiaan esittelevä varattu BB-hahmo. Lähtökohta antaa eliittikumppani mieskatsojalle otollisen tilaisuuden nousta moraaliselle jalustalle ja kuuluttaa sieltä siipalleen: ”Siis mä en tajua tuollaista käytöstä.” Tässä asetel massa kriittisinkin tyttöystävä näkee kumppanistaan vain hyvät puolet, ja suuremmatkin säröt silottuvat telkkarista tulevan törkytulvan alla.

Kimpasta ei ole suhteen pelastajaksi

by

Jaettua iloa

Kimppaseksi on taitolaji, jossa tarvitaan enemmän ylä- kuin alapäätä. Kaikille se ei kuitenkaan sovi.

Se mikä oli rohkeaa eilen, on tänään jo tavallista. Jos tavallinen ei riitä, jännitystä etsitään muualta. Ei siis ihme, että kimppaseksin kannattajien määrä kasvaa jatkuvasti.

-Kimppaseksissä haetaan yhdessä ja sovitusti sitä jännitystä, mitä kumppaneitaan pettävät tekevät salaa, kertoo kliininen seksologi Leena Hattunen Terapiatalo Fenixistä.

kimppakivaa

Kaksin aina hauskempaa…

Hattusen mukaan kimppakiva voi piristää tavallista sukupuolielämää, koska se antaa luvan harrastaa seksiä vieraan kumppanin kanssa.

Ryhmäseksi kiinnostaa kaiken ikäisiä. Nuoret haluavat kokea mahdollisimman paljon jännittäviä asioita. Kokemus on elävä fantasia, jota voi muistella myöhemmin.

-Nuoret hakevat usein kokemuksia parantaakseen itsetuntoaan. Vanhemmilla on jo niin hyvä itsetunto, että he voivat toteuttaa itseään avoimesti ilman sen suurempaa häpeää.

Selkeät pelisäännöt

Ryhmäseksi ei kuitenkaan sovi ihan kaikille, esimerkiksi mustasukkaisuuteen taipuvaisille ihmisille.

Kimppaseksi käy niiile, jotka kunnioittavat sekä omia että toisten rajoja. On tärkeää sopia etukäteen selkeät yhteiset pelisäännöt: mihin ei itse halua suostua, ja mihin ei halua kumppaninsa suostuvan, Hattunen korostaa.

Jos mustasukkaisuutta ilmenee pelisäännöistä huolimatta, toisen syyttely ei auta. Hattusen mukaan seksikokemukset nostavat joskus esiin vanhoja käsittelemättömiä asioita, joita on vielä työstettävä.

Vaikka rajat olisikin sovittu ennalta, kimppaseksin vaaroina ovat silti sukupuolitaudit ja ehkäisyn unohtuminen.

-Riskinä on myös se, ettei uskallakaan sanoa ei itse tilanteessa. Ryhmä saattaa painostaa perääntyjää tai käyttää häntä hyväksi. Kimppakaverit voivat myös alkaa tapailla makuuhuoneen ulkopuolella. Silloin kyse on puhtaasti pettämisestä.

Parhaimmillaan kimppaseksi voi olla nautinnoliinen ja jännittävä kokemus, jonka jakamisen myötä parisuhde voi lujittua ja vahvistua.

-Jaettu ilo voi olla oikeasti moninkertainen ilo, seksologi tähdentää.

Jos parisuhde on jo vaimiiksi huonossa jamassa, suhteen pelastajaksi kimppakokeilusta ei ole.

-Ryhmäseksi sopii vain itseään ja toisiaan aidosti kunnioittaville ihmisille, jotka kykenevät jakamaan itsensä ja mahdollisesti myös kumppaninsa. Parisuhteen on kuitenkin Ievättävä vahvalla ja luotettavalla perustalla ennen kokeilua. Minkäänlaiseen seksiin saa koskaan suostua vain toisen painostuksesta, Hattunen muistuttaa.